Arkisto elokuu, 2012

Syystouhut

ovat pitäneet kiireisenä. Eessuntaas kesäpaikan ja varsinaisen asunnon väliä, ulkokuistin remonttia siellä ja syksyn valmisteluja täällä. Tilkkukursseille ja kaikille muillekin kursseille ilmoittautumiset ovat vielä käynnissä, osa kursseista eri puolilla maata on jo startannut ja toiset aloittelevat vasta syyskuun loppupuolella. Monenmoisiin piireihin sitä voikin osallistua ainakin täällä Oulun seudulla, elämä kun on ikuista oppimista. Voi kun itsekin jaksaisi oppia uutta läpi elämän. Ihastella täytyy ahkeria kurssilaisiani, jotka päiväryhmissäni ovat, iltaryhmiä mitenkään väheksymättä.

Syksy on taas työntäyteinen, niin kuin yleensäkin on ollut. Kesällä oli tarkoitus kerätä voimia tulevaan, mutta se elvyttävä joutenolo jäi hiukan vähiin. Uudistuakseen ihminen tarvitsee tietyn määrän joutilaisuutta, ilman tunnontuskia tekemättömyydestä, tai minä ainakin tarvitsen. Juhannuksen aikaan istuin puutarhatuolissa noin 25 minuuttia, se jäi jotenkin elävästi mieleen. Taidettiin porukalla syödä edellisenä päivänä paistettuja jauhelihapihvejä pahimpaan nälkään ennen varsinaista ruuanlaittoa.

Pieni Tilkkpuoti muuttanee kaksikertaa suurempiin tiloihin muutaman loikan lähemmäs keskustaa syksyn kuluessa, mutta tästä tarkemmin asioiden varmistuessa. Olehan kuulolla.

Tilkkutyön perusteet -kurssi Kempeleen kansalaisopiston ohjelmassa viikonloppuna 21. – 23.9. Muutama paikka vielä vapaana, tule kurssille, etenkin jos et ole tilkkutöitä aiemmin tehnyt. Yhden illan ja kaksi päivää kestävän kurssin aikana tutustut aiheeseen ja saanet valmiiksi pienen harjoitustyön. Ilmoittatumiset suoraan opistolle tai netin kautta. Voin suositella 😉

Jätä kommentti 31/8/2012

Saffran Pannkaka

Billnäsissä käytiin ja samalla reissulla (kun nyt osuttiin Suomen äärireunoille) lipsahdettiin parin laivamatkan päähän Gotlantiin. Otsikon mukaista saframilla maustettua pannukakkua salmbärinhillon kera tuli maistettua. Huom.taitaapi olla sinivatukka suomeksi vai onko jollakin parempaa tietoa aiheesta??

Billnäsissä hikoiltiin joukolla, myyjiä paikalla ihan kivasti. Ehkä aavistuksen paremmat järjestelyt kuin viime vuonna, mutta tosi vähän väkeä. Liekö helle uuvuttanut messukävijät uimarannoille ja kesämökeille. Muuten tykkään ruukin miljööstä ja rosoisesta ympäristöstä, mutta kauppa se olisi joka kannattaa ja saa tulemaan toisenakin vuonna. Ensi vuotta harkitaan.

Tällä viikolla Pieni Tilkkupuoti on palannut päiväjärjestykseen eli avoinna normaalisti to – la. Kesällä onnistuin viimeinkin kuvaamaan muutamia valmistuneita tilkkutöitäni ja lisäsin kuvat eilen illalla galleriaan. Käykääpäs katsastamassa galleriassa. Klikkaamalla kohtaa Uusimmat, saat esille viimeksi lisätyt.

Ei kun ikkunanpesuun huomenissa puotiin ja villakoirat pois, jotta asiakkaat mahtuvat sisään 😉

Jätä kommentti 9/8/2012


Kalenteri

elokuu 2012
ma ti ke to pe la su
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  

Jutut kuukausittain

Jutut aihealueittain