Järkkäilin kauppaa
Järjestelin kauppaa aamutuimaan. Siirsin huhtikuussa saapuneet uudet tilkkutyökankaat väriensä mukaiseen järjestykseen, paitsi jätin ”Itämaiset” ja yksiväriset omiin kansioihinsa selvyyden vuoksi. Itämaiset kun ovat oma kokonaisuutensa ja yksiväriset omansa. Ja mitä uutuuksia ne enää ovat, reilut kolme kuukautta sitten saapuneita ;-).
Olen jättänyt uuden kangastilauksen ja toivon saavani uutuudet syyskuun aikana kauppaan. Eivätkös vaatekaupatkin mainosta ”NYT SYYSUUTTA”, sitä on tiedossa verkkokaupassakin. Tulossa on kuutisenkymmentä yksiväristä ja ihan uusia kuviollisia muutamia kymmeniä sekä muutama sellainen kangas, jotka ehtivät vain vilahtaa verkkokaupassa huhtikuussa. Viuhahtaneita kuoseja tilasin tällä kertaa, vahingosta viisastuneena, vähän enemmän. Itse odottelen uutuuksista eniten kivoja monivärisiä päivänkakkarakuoseja ja syyslehtiä… hitsin vitsi, olisi jo syyskuu.
Jätä kommentti 1/8/2007