Arkisto heinäkuu, 2008

Lankarintamalla on ollut kesäsutinaa

päivitin uudet kuvat ompelu-/konetikkauslankoihin ja lisäsin myös uusia värejä. Tähän saakka kyseisten lankojen kuvat ovat olleet luokattoman huonoja, kuvia olisi voinut kutsua termillä “pikselöitynyttä massaa” ja vielä huonoa sellaista. Nyt kuvat ovat ainakin hiukan paremmat ja niiden kuvien perusteella voi jo tilaillakin.

Irma taannoin tiedusteli kyseisten lankojen perään ja totesin hänellekin, että uusin kuvat kunhan tästä “koppeennun” muilta kiireiltäni. No, nyt ovat kiireet? hellittäneet ja sopiva valaistus kuvaamiseen löytynyt, joten värien pitäsi olla suurin piirtein kohdillaan.

Lisäsksi tänään tuli valikoimiini ihan uutta paksuhkoa puuvillaista konetikkauslankaa, Gütermannin SULKY 12:sta, josta valitsin nyt aluksi kaksikymmentä makoisaa väriä. Lanka on testattu Husqvarnalla (kaasu pohjassa, kiitos Mairen) ja Berninalla samoin ja hyvin onnistui. En uskaltanut tilata tuotetta ennen kuin kokeilin sitä, sillä rullassa lanka vaikutti löyhäkierteiseltä ja arvelin sen menevän heti sääpuoleen, vaan eipä pahkeinen mennytkään. No niin, voilà, tästä sohaisemalla osut suoraan vaihtuvaväristen puuvillalankojen osastolle, aika namuja?

Kangastilaus on sorvissa, laitan sen eteenpäin ensi viikolla. Onko sinulla jäänyt joku projekti pahasti kesken sen vuoksi, että olet ostanut PeeKaalta kangasta, jota ei enää löydy valikoimistani? Laitahan viestiä pikimmiten, niin yritetään löytää sinulta puuttuva kangas. Voit lähettää vaikkapa kuvan ko. kankaasta, ellei koodi muistu mieleen tai et löydä sitä verkkokaupasta tilaushistoriastasi. Tähän tilaukseen en ole vielä laittamassa joulukankaita, vaan ne ovat tulossa vasta myöhemmin.

Eli ei tämän enempää joulusta tällä erää. Mukavia kesäpäiviä vielä kaikille!

 

 

Jätä kommentti 24/7/2008

“Kylläpä sattaa lottuuttaa”

mikä tarkoittaa runsaita sateita päivästä toiseen. Nyt ei ole tietoakaan ruotsalaisten säätieteilijöiden vakiolausahduksesta, men i den soliga Tornedalen…, sillä aurinkoa ei ole näkynyt päiväkausiin. Luonto on trooppisen vehreä, vain villieläimet ja värikkäät linnut puuttuvat, niin ja parikymmentä astetta lämpömittarista, sillä lämmintä on nytkin alle 10 astetta.

Eilisenä päivänä ajoimme henkilöautolla Rovaniemelle valtakunnalliseen tilkkutytönäyttelyyn ja samalla kävimme toteamassa Napapiirin myymälöiden alennustilan. Sanomattoman ankea on kotimaamme Suomi, jos Napapiirin myymälät ja “ravintolat” ovat sitä parasta Suomi-kuvaa mitä ulkomaalaisille haluamme antaa. Tunsin suurta myötähäpeää etsiessämme epätoivoisesti kivaa ruokapaikkaa kaiken krääsän keskellä, ei onnistunut ostokset eikä ruokailu. Käytävillä oli kaikenmaailman vilkkuvia “amerikankuusia”, nuhraantuneita lahjapaketteja, mainoksia ja erilaisia ständejä muka asiakkaita houkuttelemassa. Epäsiistien ravintoloiden menut muodoistuivat pääosin ylihinnoitelluista pizzoista, ranskalaisista ja hampurilaisista, kerrassaan noloa.

No, onneksi olimme vierailleet Napapiiriä ennen Rovaniemen Taidemuseon valtakunnallisessa tilkkutyönäyttelyssä, josta jäi todella hyvä mieli. Näyttelyhän on sekä taidemuseon että Arktikumin tiloissa, lisätietoja aukioloajoista löytyy FinnQuiltin omilta sivuilta, tästä.

Vanhoista farkuista leikkaamani kesäshortsit lojuvat käyttämättömänä vaatepinossa, vetasin pitkät housut jalkaani ja untavatakin niskaan, nyt lähdetään pihatöihin sateesta huolimatta. Jos sinua pitkästyttää ainainen sisälläolo ja pokkareiden lukeminen, käy vaikka aikasi kuluksi shoppailemassa täällä. Ellet halua todella tilata ja maksaa tuotteita, jätä tilaus vahvistamatta, virtuaalihaaveilua ja -shoppailua parhaimmillaan. Vahvista tilauksesi vasta, jos haluat todella tilata ja maksaa tuotteet. Höpö-höpö shoppailioita on taas ollut liikkeellä, se on aika tylsää, mutta yritän kestää. Toivottavasti edes heille tulee hyvä mieli, mulle ei.

p.s. muuten se Q -kirjaimella alkava saksalainen nettikauppa palautti rahani neljän kuukauden kirjeenvaihdon jälkeen… täysimääräisenä. Sehr schön?

Jätä kommentti 9/7/2008


Kalenteri

heinäkuu 2008
ma ti ke to pe la su
« kesä   elo »
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031  

Jutut kuukausittain

Jutut aihealueittain