…eilen laitoin helmikuussa saapuvien kankaiden ”kaappiin” muutamia esimerkkeja tulevista uutuuksista. Lisaa on tulossa jo ensi viikolla, samantyyppisia kuin jo nyt nakyvilla olevat, uusia perinteisia tilkkutyokankaita ja ihan jotain muuta, mm. mustekaloja ja lievaa retroa.
Uutuudet ovat jo ostettavissa, mutta toimitus tapahtuu vastaa helmikuun puolen valin aikoihin eli mikali tilaat ja varaat jo nyt omasi ei tilauksen maksamisellakaan ole niin ”hengenhata”. Nyt tilaamalla varmistat kuitenkin itsellesi parhaat herkut.
31/1/2008
olen saanut hieman esimakua siita, milta tuntuu olla kivojen pallo-, pilkku- ja ruutukankaiden nettikauppias. Enka osaa tarkalleen sanoa mista tama kaikki sai alkunsa, mutta hassakkaa on riittanyt. Kaksi kolmesta tilauksesta on juuri noita ennen mainitsemiani, kaikki kankaat kivasti savy savyyn valittuna. Olenkin paatellyt, etta Tilda juttuja niista syntyy.
Oli miten oli, kiitoksia Eijalle hyvista vinkeista ja perehdytyksesta Tilda maailmaan. Arvaatte varmaan millaisia uutuuksia on tulossa, lisaa palloja, pilkkuja, ruutuja ja uutuutena raitoja. Malttakaa viela kuukausi. Yritan saada hieman aiemmin uudet tuotteet saapuvien osastolle, jotta voitte kayda pongailemassa ja varailemassa omanne tulevista uutuuksista ensimmaisten joukossa.
16/1/2008