Arkisto toukokuu, 2009

Uusia kankaita odotellessa

ja vastavirtaan pulikoidessa täydensin varastoa jo kaupassa aiemmin vilahtaneilla kolmioviivaimilla. Tilasin samalla myös pari kirjaa omaan käyttööni ja tutkailen hieman paremmalla ajalla mitä kätsää noilla viivaimilla voikaan ohjeiden mukaan syntyä… mikäli syntyy jotain mainitsemisen arvoista, katsotaan josko hankin kyseisiä kirjoja myös kaupan valikoimiin.

Muutoin uutuusrintamalla on ollut rauhallista, viimeisimmät laiteuutuudet ovat jo olleet kaupassa tovin eli kangasruusujen “vääntimet”. Alunperin en ollut ottamassa laitteita lainkaan valikoimiini, mutta tilasin muutamia, jotta halukkaat voivat sellaisen hankkia. Samanlaisia ruusuja tai ainakin lähes samanlaisia voi väännellä ilman laitettakin. Kaikkia ne japanilaiset keksivät päämme menoksi tai paremminkin rahojemme 😉 menoksi.

…sitten Cloverin minisiltysraudasta kuultua. Miniraudan valmistus on lopetettu toistaiseksi ja “ehkä-joskus” tulee uusi ja entistä ehompi samalta valmistajalta. Siispä valikoimissani on nyt Bohin -merkkinen minisilitysrauta, kunnes muuta ilmenee. 

Kesä tulee vääjäämättä myös tänne pohjoiseen. Nurmikot vihertävät ja koivuissa on jo pikkuruiset hiirenkorvat. Aurinko on paistanut melkein joka päivä viimeisen viikon ajan. Torstaina on jälleen vapaapäivä keskellä viikkoa, ellet lähde pidemmälle viikonlopunviettoon, tee eväät ja mene vaikkapa piknikille lähipuistoon säiden salliessa.

Jätä kommentti 18/5/2009

Jämälaarin aarteet ja poistot nyt edullisesti

Vaikka en ole mikään “himosiivooja”, yritän kuitenkin pitää verkkokauppaani järjestyksessä ja ajan tasalla. Niinpä olen inventoinut kangasvarastojani ja laittanut rajuun poistomyyntiin kymmeniä kuoseja, jotta saadaan tilaa uusille ihanuuksille.

Vahvat uivat vastavirtaan ja sillä tiellä ollaan. Eikä kaikista synkkääkin synkemmistä talousennusteista huolimatta saa jähmettyä paikoilleen vaan on pyrittävä kohti uutta avoimin mielin. Siinäpä elämänohjetta itse kullekin, aina joskus pitää itseänikin muistuttaa moisesta itsestäänselvyydestä.

Uusia tuotteita odotellessa, kurkkaa jämälaariin ja poistoihin suoraan tästä, olkaapa hyvät. Nopeimmat klikkailevat ostoskoriinsa parhaimmat päältä.

Jätä kommentti 4/5/2009


Kalenteri

toukokuu 2009
ma ti ke to pe la su
« huhti   kesä »
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Jutut kuukausittain

Jutut aihealueittain