Arkisto elokuu, 2011

Elokuun aurinko alhaalta paistaa

ja pitkiä varjojaan aamusta heittää… tästä tietää kesän olevan lopuillaan. Toki muitakin merkkejä on; kuutamoyöt, maatuvien kasvien ja märän mullan tuoksu, muutamat keltaiset lehdet ilkkuvat keskellä syvänvihreää koivikkoa, kukkapenkin siemenkodat ja maahan rojahtaneet väinönputket sekä nenään tunkeutuvat horsmanhöytyvät merkkejä syksystä nekin.

Kansalaisopistojen ilmoittautumiset ovat alkaneet tai pienimmissäkin opistoissa alkavat pian. Vielä ei oikein osaa asennoitua syksyyn, mutta parin viikon kuluttua on jo startattu. Muutamia tekniikoita ja tavoitteita olen jo mietiskellytkin kurssilaisten pään menoksi 😉

Tänään tuli pikku lähetys rapakon takaa. Tilasin muutamia paneeleita eli kuvakankaita, joissa suhteellisen suuria kuvia, on mm. ompelukoneita, traktoreita, junia ja autoja sekä sitä yhtä paperinukkekangasta Tiinalle. Noinkohan Tiina ehtii ostoksille ennen kuin on myöhäistä??? Niin ja tulihan aakkoskeijujakin lisää. Kaikkia ei ole kovin montaa mallikertaa tilattuna, joten toimi nopeasti, mikäli aiot omasi saada. Uutuudet löytyvät kaupasta vasemmasta sarakkeesta kohdasta Uutuudet tai suoraan kohdasta Paneelit.

Sataa, sataa ropisee ja varpaita jo palelee, Oulun kädentaitomessuja odotellessa. Viikonloppua teille toivotan ja tervetuloa nettikauppaan sekä puotiin. Huomenissa laittelen uusia värikkäitä kangaspaketteja teille tarjolle.

Kysymys: Onko jelly roll sinulle tuttu? Ostaisitko PeeKaalta, jos olisi tarjolla? Tahtoistiko sävysävyyn vai sekalaisia? Kommentoi alle.

Jätä kommentti 18/8/2011

Billnäs oi Billnäs

Reissu on tehty ja reissusta kotiuduttu turvallisesti halki suloisen kesä-Suomen. Normimessureissuihin verrattuna, vaikkapa loka-marraskuussa, autoilu kesäisissä keleissä tuntui luksukselta. Ensikertalaisena vanhan ruukin rosoinen miljöö vanhoinen konerumiluksineen? tuntui aluksi oudolta, vastakohta lähes kliinisiin messuhalleihin oli totaalinen. Epätasainen, lähes muhkurainen, ruukin lattia antoi haastetta hyllyrakennelmia pystyttäessämme, samoin kaikenlaiset luiskat ja lattiasta poisleikatut metalliset “minikannot”,jotka aluksi vaikeuttivat kulkuamme. Onneksi suuremmilta “äksidenteiltä” vältyttiin.

Billnäsin Kädentaitotapahtuma järjestettin nyt kolmatta kertaa. Kolmipäiväinen tapahtuma ei myynnillisesti yltänyt edes yhteen “normimessupäivään”, MUTTA silti voisin mennä sinne uudestaan. Mukava majapaikka aivan ruukin kupeessa, kiireetön aukioloaika pe- su klo 10.30 – 16.00 antoi mahdollisuuden nauttia ympäristöstäkin aamuin illoin. Hyvää seuraa, maistuvaa ruokaa, kävelyretkiä päivän päätteeksi rehevissä maisemissa ja uusia suuria suunnitelmia, joihin illankähmässä inspiroiduin. Ei paha kokemus ollenkaan. Matka vaan aivan Suomen toiselle laidalle on niin vietävän pitkä.

Elokuun alkua ja osittaista paluuta arkeen juhlistetaan näin: nettikaupassa tällä viikolla (1. – 7.8.) 10% alennus koodilla: BILLNÄS. Alennus koskee kaikkia muita tuotteita, paitsi jo tarjouksessa olevia ja lahjakortteja. Klikkaa itsesi kivoille kaupoille ylätunnisteesta kohdasta KAUPPA/SHOP.

Pieni Tilkkupuoti Torikadulla on taas auki normaalein aukioloajoin:
to klo 12 – 18
pe klo 12 – 18
la klo 12 -15

Tervetuloa puotiin ja nettipuotiin ja ihanaa kesänjatkoa meille kaikille!

Jätä kommentti 1/8/2011


Kalenteri

elokuu 2011
ma ti ke to pe la su
« heinä   syys »
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031  

Jutut kuukausittain

Jutut aihealueittain