Hantvärkkärien marrasmessut Raahessa

30 lokakuun, 2012

Tulevana viikonloppuna me monensortin hantvärkkärit kokoonnumme Raaheen esittelemään ja toivottavasti myös myymään tuotteitamme. Tällä kertaa meille käsityöyrittäjille on varattuna ”vanha seminaari” osoitteessa Rantakatu 7D. Messut ovat avoinna molempina päivinä klo 11 – 17 ja tapahtumaan on vapaa pääsy. Eli jotain kivaa tekemistä tiedossa tähän Pyhäinpäiväviikonloppuun.

Hirmumyrsky Sandy riehuu New Yorkissa pahimpien katastrofielokuvien tyyliin. Tuntuu epätodelliselta katsoa uutiskuvia vedenvaltaamasta kaupungista. Tokihan luonto on näyttänyt voimansa toisaallakin, mutta täältä päin katsottuna New York ei ole enää kovin kaukana. Nykytekniikalla asukkaita on pystytty varoittamaan tulevasta ja ainakin suurimmalla osalla ihmisistä on ollut mahdollisuus poistua paikkakunnalta turvallisimmille seuduille, meinasin kirjoitaaa turvallisimmile vesille, mutta taisi olla liian sopiva termi tulvan runtelemaan kaupunkiin.

Ensilumi on saapunut meillekin, taitaa nyt alkuviikosta suveta ja sulaa kuraksi. Ensimmäiseen adventtiin on vielä aikaa, ennen sitä on ehdittävä Hantvärkkäreille, tilkkuyhdistyksien tapaamisiin, Tampereen Kädentaitoihin 16. – 18.11. ja vielä Vanhanajan markkinoille Tornioon tilkkuyhdistyksemme tiimoilta. Ensimmäinen adventti häämöttää jossain ”kaukana”, mutta sinne on tuloillaan tilkkutyökurssi Kempeleessä. Kurssi on pe -su 30.11. – 2.12. Tarkemmat tiedot Kempeleen kunnan sivuilta, sieltä kansalaisopiston kohdalta pääset myös ilmoittautumaan ja löydät tarkemmat tiedot kurssin sisällöstä.

Tervetuloa kaikkiin tapahtumiin ja tietty laajaakin laajempaan? tilkkupuotiini Torikadulla. Puoti avoinna to – pe klo 12 – 17 ja la klo 12 -14. Viikolla 46 puoti on suljettuna Tampereen reissun vuoksi, mutta muutoin ollaan maisemissa.

Mukavaa marraskuuta!

Entry Filed under: UUTISET

Jätä kommentti

Required

Required, hidden


Kalenteri

kesäkuu 2022
ma ti ke to pe la su
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930  

Uusimmat jutut