Muutto metrin päähän

toukokuu 22nd, 2006

..kuinka voikaan ottaa koville muutto metrin päähän eli työhuoneesta tuli makuuhuone ja makuuhuoneesta tuli työhuone. Voitte vain kuvitella, mikä nippeleiden ja nappeleiden määrä tulee vastaan mistäkin laatikonpohjalta.

Kaikkein kamalinta tai antoisinta on ollut se, kun löytää kauan-sitten-kadonneen ja jo-unohduksiin-joutuneen keskeneräisen tilkkutyön kaappien kätköistä tai pikkuruisesta pahvilaatikosta. Löytämisen hetkellä sitä joko riemastuu tai huvittuu, riippuen siitä, kuinka kauan sitten työ on jäänyt keskeneräiseksi. Saattaa muistua mieleen yhtä sun toista, esim. mitä ihmettä minä oikein olenkaan suunnitellut vuoden 1996 syksyllä, että tällaiseen olen ryhtynyt. Toisinaan on vaikea muistaa, mikä se niin sanottu juttu oikein olikaan, sillä tänään keskeneräistä työtä katselessaan sitä ei ainakaan enää saa kiinni.

Parhaimmillaan keskeneräinen työ on saanut tekijänsä valtaansa niin, että on välittömästi, kesken muuttopuuhien, joutunut asettumaan ompelukoneen ääreen ja täytynyt jatkaa siitä mihin vuosia sitten oli jäänyt.

Olisi tärkeää, että omat työt tulisi jotenkin tallennettua, joko luonnoksena ruutupaperille, paperi- tai digikuvana, sillä niin paljon ihminen elämänsä aikana ehtii. Olisi jälkipolviakin ajatelellen älykästä jättää jonkinlainen kädenjälki kädentöistään vai mitäpä tuumitte? Jos unohtaa keskeneräiset, kuinka mahtaa käydä niille valmiille, joista on jo vuosien saatossa luopunut.

Entry Filed under: Tilkkutyöt

Jätä kommentti

Required

Required, hidden


Kalenteri

elokuu 2020
ma ti ke to pe la su
« heinä    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31  

Uusimmat jutut