Jutut aihealueella 'Matkustelu'

Kohti etelää

Yö Hua Hinissä ja seuraavana päivänä iltayöstä lähdimme bussilla kohti Khao Lakia, aikataulut ovat viitteellisiä, sillä odottelimme tälläkin kertaa myöhässä olevaa linja-autoa tulevaksi yli tunnin. Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa ja matka sujui muutoin sujuvasti ja aikataulun mukaisesti.

Aamun sarastaessa ylitimme vuoret ja laskeuduimme Andamaanien meren puoleiselle rannalle, Takuapa näytti viehättävältä aamuhämärissä ja siinä vaiheessa kaikki aloimme olla jo hereillä. Olihan taas mielenkiintoista nähdä kuinka tsunamin runtelema rannikko oli toipunut.

Rannan suuntaisesti kulkeva tie ei tokikaan kulje ihan rantaviivassa, vaan enimmäkseen muutaman kilometrin päässä sisämaassa. Siellä täällä meri kuitenkin pilkahtelee palmujen välissä, paikoitellen uudisrakennukset ovat autioita, muutamissa taas asutaan kuin luontoa uhmaten. Luonto sisänsä on pian entisensä, aluskasvillisuus rehottaa ja peittääkin kunnostamatta jääneitä, murheellisen näköisiä alueita. Siellä täällä on uudelleen rakennettuja hotellialueita uusine istutuksineen.

Mitä etelämmäksi ajamme, sitä enemmän on paikkoja kunnostettu. Melko matalalla sijaitseva Bang Niangin kylänraitti on hassu sekoitus tyhjiä liikehuoneistoja ja sinikkäästi yrittäviä paikallisia. Tie nousee hieman ylemmäs ja muutaman kilometrin päässä on lähes täysin tsunamilta säästynyt Nang Thong rannan kohdalla oleva kyläkeskus, juuri ennen Khao Lak Lam Run kansallispuistoa. Kylän keskusta on entistä ehompi, siistimpi ja kauniimpi kuin ennen tsunamia, myös ympäristöä on kunnostettu. Jäämme pois linja-autosta Lam Run kansallispuiston pysäkillä ja siellähän meitä jo odoteltiin koko perheen voimin, kaikki koiratkin olivat meitä vastaanottamassa.

Jätä kommentti 18/6/2007

Pysähdys Hua Hinissä matkalla etelään

Bangkokin päärautieasema Hualambong on elämää kuhiseva turvallinen päärautatieasema miljoonakaupungissa. Kuulostanee ”kornilta” ja vähintäinkin valheelta, vaan niin se vain on. Heti kun näytät valkoisen naamasi rautatieaseman päärakennuksen liepeillä, saat viereesi hyvää englantia hyvää englantia puhuvan sikäkäisen ”veeärrän” palkkalistoilla olevan oppaan. Tarkoituksena on, että hän ohjaa sinut oikealle lippuluukulle, oikealle laiturille ja tarvittaessa muutoinkin oikean tyyppisen junalipun hankinnassa. Mahtavaa palvelua. Ulkomaalaislle tarkoitettu erillinen lippuluukku takaa sen, että virkailija ymmärtää ainakin englantia ja lipun ostaminen onnistuu ongelmitta.

Viime vuotiseen tapaan meille ensin suositeltiin ns. ykkösluokan junayhteyttä, matkaa ilmastoidussa vaunussa, jossa tarjoilu pelaa. Edelliskerrasta viisastuneena valitsimme kuitenkin normaaliluokan. Ykkösluokan vaunuista kun ei nähnyt ulos, sillä ikkunalasit oli vahvistettu tiheällä rautaverkolla, jolloin sieltä ei nähnyt ulos kuin hämärästi.

Lippu Bangkokista Hua Hiniin maksoi valitsemassamme normaaliluokassa 44 THB eli noin euron ja nautittava? matka kesti nelisen tuntia. Maisemat näkyivät esteettä, sillä ikkunalaseja ei ollut lainkaan. Tuuli tuiversi tukkaa ja maisemat vaihtelivat kaupunkimaisemista vehreisiin pelto- ja palmumaisemiin. Perille päästyämme, menin pesulle ja huomasin, että naama oli musta kuin murjaanilla, avoimien ikkunoiden ja dieselveturin ansiota. Näytimme varmaan samalta kuin päätähdet elokuvassa Pekka ja Pätkä neekereinä, kyllä nauratti. Vielä seuraavanakin päivänä pyyhkeeseen jäi mustat jäljet.

Jätä kommentti 16/5/2007

Reissu on tehty

olemme olleet kotona jo kaksi viikkoa. Aikaerokärsimykset on kärsitty, valokuvia on katseltu moneen kertaan ja aina tulee mieleen… miksen valokuvannut enemmän tunnelmakuvia, lähikuvia, kuvia aamu- ja iltahämärissä, kuvia ihmisistä ja luonnosta. Asioita, joista on helppo palata lomatunnelmiin.

Matka meni hyvin, vaikka kolmen viikon jälkeen alkoi ”käsillätekemättömyys” vaivata, muuta tekemistä oli toki runsaasti. Bangkokiin kun menee, tuntuu kuin kotiinsa tulisi, vaikka kaupunkikuva on muuttunut huomattavasti ensi visiitistäni 80 -luvun lopulla. Nyt kun olen käynyt siellä kerran vuodessa usempana vuonna peräkkäina muutokset ovat pienempiä. Uusi upea Suvarnabhumin lentokenttä oli vihitty ja otettu käyttöön marraskuussa, ilmeisesti keskeneräisenä, koska osa kotimaanlennoista on nyt siirretty takaisin vanhalle kentälle uuden kentän korjausten ajaksi. Routavaurioita, heh? Rakentavat muuten ilmajunarataa kohti uutta lentokenttää, linja avattaneen…joskus.

Entinen WTC oli avattu, nykyinen Central World Plaza, ja se oli lähes valmis, hotelli vain puuttuu toisesta päästä. Siam Paragoniin muutama vuosi siten avatussa akvaariossa käytiin nyt ensimmäistä kertaa. Mitään erityisen kumma tai uutta emme harrastaneet eikä uusia kohteitakaan tullut tutkittua, mutta vesibussilla ajettiin Nonthaburiin, maisemat paranivat, rakenukset madaltuivat ja meitä ”farangeja” ei paljoa näkynyt pääteasemalle päästyämme. Ilma oli raikasta kuin maaseudulla ikään. Sama asia kuin jos Mannerheimintieltä ajaa 45 min pohjoiseen, maisemat muuttuvat melkoisesti.

Thaimaassa on, etenkin sen eteläisissä maakunnissa räjäytelty pommeja, ikäviä tapahtumia, joissa kuolleiden määrä on onneksi ollut verraten alhainen. Tokihan jokaisen elämä on tärkeä, mutta maantieteellisesti paljon lähempänäkin tapahtuu paljon isompia asioita. Minulle Thaimaa on aina ollut rauhaarakastavien ja ainakin näennäisesti ystävällisten ihmisten maa, paikka, jossa ihmishenkeä kunnioitetaan, kaikkea elollista arvostetaan ja perheet sekä etenkin vanhukset ovat arvoisessaan asemassa. Viimeaikaiset levottomuudet ovat rikkomassa omaa mielikuvaani. Minulta onkin usein kysytty, kuinka sinne enää uskaltaa lainkaan matkustaa?

Jokainen meistä elää elämäänsä omalla tavallaan, toinen odottaa eläkepäiviä alkaakseen elää, toinen odottaa kesälomaa, kuka mitäkin saadakseen tehdä sitä mitä oikeasti haluaa. Onko elämä vaarallisempaa Bangkokissa kuin Oulun keskustassa, siitä voidaan olla monta mieltä ja kotikaupunkini turvallisuuden puolesta puhunevat kiihkeimmin ne, jotka eivät ole käyneet Tuuria kauempana… tuurilla sielläkin.

Jätä kommentti 6/4/2007

Marraskuinen viikko Marokossa

kahdenkymmenen vuoden jälkeen palasin Agadiriin, periaatteessa tiesin mikä siellä odottaa, mutta siitä huolimatta koin jonkin asteisen kaksi päivää kestäneen kulttuurishokin. Kahdeksankymmentä luvun puolen välin jälkeen työskentelin siellä kolme kuukautta, ja marraskuun ensimmäisenä päivänä palasin Atlantin afrikkalaiselle rannalle.

Lentokenttä oli uusi, nykyaikainen ja hieno, mutta entinen ”simputtava” byrokratia passintarkastuksessa otti meidän ”sydämellisesti” vastaan. Hitaasti matelevissa jonoissa ei ollut muita kuin meikäläisiä, juuri Suomesta saapuneita matkailijoita, mutta siitä huolimatta lähes jokaisella tarkastettavalla tuntui olevan jotain epäselvää maahantulokortissa, passin voimassaolossa, hotellin osoitteessa ainakin virkailijan mielestä. Sitkeästi jonotimme valitsemassamme jonossa, virkailijan vauhti hidastui, hidastui, hidastui, kunnes viimein hän nousi kopistaan ja kävi viittoilemaan meille hännänhuippuna oleville, että vaihtakaa jonoa. Ilmeisesti hänen tarkastuskiintiönsä tuli siltä päivältä täyteen ja ajatteli hidastelemalla lyhentää jonoaan.

Pieni Agadir oli kahdenkymmenen vuoden aikana muuttunut edukseen. Matkailijoita ajatellen ravintoloita, kahviloita, kauppoja jne. oli runsaasti, hinnat olivat pysyneet kohtuullisina ja etenkin varsinaisen turistikeskustan ulkopuolella oli todella edullista. Pitkä hienohiekkainen uimaranta oli siisti ja leveä, rantabulevardi samanlainen kuin missä hyvänsä ”Kanarialla”, joka sellaista bulevardia lomallaan kaipaa.

Säät olivat lämpimät, vaikkei aurinko paistanutkaan läheskään joka päivä. Ilmasto ihanteellinen lenkkeilyyn, kävelyyn ja golfinkin pelaamiseen eli liian kuumaa, mutta tarpeeksi lämmintä, jotta lihakset pysyivät vetreänä. Viikon aikana pelattiin kolmesti kahdella eri kentällä, toinen meikäläisten pörssille sopiva ja toinen ei, arvaapa kumpi kentistä oli hienompi?

Ostettavaa olisi ollut, vaikken mikään ostelija olekaan, mutta epämiellyttävä ”tinkiminen” ei jaksanut kiinnostaa, joten ostokset jäivät tekemättä. Oli hämmästyttävää, miten suuret hintaerot olivat tavallisten liikkeiden ja kiinteiden hintojen liikkeiden välillä oli. Sama tavara saattoi kiinteän hinnan liikkeessä hintalapun mukaan maksaa esim. 160 dirhamia ja rantakadun putiikissa 460 dirhamia eli joko 16 tai 46 euroa. Basaarin maustekauppias yritti myydä 5 pussillista mausteita 18 eurolla, jotka todellisuudessa sai marketista eurolla ilman minkäänlaista tinkimistä tai hermojen menetystä. Palvelu ravintoloissa oli hyvää ja kohteliasta, siitä täydet pisteet, mutta kaupankäynnistä jäi ikävä maku, vaikka tiesinkin entuudestaan mitä odottaa.

Viikon matka oli liian lyhyt tarpeeksi pitkään Marrakesin matkaan, jossa ”aiemmassa elämässä” tuli käytyä kerran viikossa. Jos ja kun vielä joskus Agadiriin, niin sinne olisi mukava mennä porukalla, vuokrata vaikkapa pikkubussi ja lähteä kiertelemään omin päin, kohti Casablancaa, kohti Saharaa ja tietenkin Marrakesiin. Agadir matkakohteena ei varmasti ole aitoa Marokkoa, joten paljon jäi vielä kokematta ja näkemättä. Vaihtelunhaluiset: tervemenoa Agadiriin.

Jätä kommentti 7/12/2006

Matkailu avartaa ainakin lompakkoa

Tänne kirjoitan kokemuksiani matkoiltani, kunhan taas jonnekin pääsen.

Jätä kommentti 26/4/2006


Kalenteri

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« heinä    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31  

Jutut kuukausittain

Jutut aihealueittain