…että silleen tällä kertaa

22 marraskuun, 2012

meni messut… väkeä ku pipoa jokaisena päivänä… mutta ne yrittäjälle tuikitärkeät eurot jäivät saamatta. Päiväkohtaisesti päivät olivat tasaisia eli siis tasaisen huonoja. Asiakkaita oli onneksi paljon, että päivät sujuivat nopeasti, mutta ”lamapeikko” meitä kaikkia taitaa pelottaa, sillä tuloksellisesti nämä olivat kehnoimmat Tampereen messut ikinä. Edes kuusi vuotta sitten näille messuille ensimmäistä kertaa osallistuessani, kolmenpäivän yhteenlaskettu tulos ei ollut näin heikko.

Onneksi kulupuolelle pystyi tekemään pari korjausliikettä, halvempi hotelli, syömiset Hesburgerissa, Kotipizzassa ja Oriveden ABC:llä. Valmiiseen pöytään kuitenkin, jos jotain postitiivista asiasta etsii, vaikkei syöminen ennen mainituissa ”ravintoloissa” mitään ”kurmeeta” olekaan. Yrittäjän normiarkea. Ensi vuonna on varustauduttava omin eväin, pussikeitot ja ”äitien-tekemät-pizzanmuotoiset-lätyt” kainaloon ja menoksi.

Messujen jälkeinen puodinjärjestely on vielä vaiheessa, joten sinne siis nyt. Uutta tavaraa on tullut; pari uutta vanua, joista toinen bambua!!!, jouluaiheisia puuleimasimia ja uusia kankaita. Ensimmäinen erä Robert Kaufmanin kankaita on saapunut, jotain jäi vielä jälkitoimitukseen ja ensi viikolla rysähtää taas pari tuhatta metriä uutuuksia ja vanhoja suosikkeja. Ollaanpa kuulolla ja linjoilla.

Sillä aikaa voit hyödyntää MESSUTARJOUKSEN. Osta vähintään viisi metriä kankaita nettikaupasta, niin saat lisäksi yhden puolen metrin palan ILMAISEKSI samasta hintaryhmästä. Lisää teksti MESSU ja ilmaiseksi haluamasi kankaan nimi tilauksen TIEDONANTOIHIN niin pakkaan sen mukaan. Ellei tiedonantoja -kohdassa lue mitään valitsen valitsemiisi sopivan puolestasi. Nyt osteleen, messutarjous voimassa su 25.11. asti.

Entry Filed under: UUTISET

Jätä kommentti

Required

Required, hidden


Kalenteri

maaliskuu 2024
ma ti ke to pe la su
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Uusimmat jutut