Hyvää Uutta Vuotta 2007!

tammikuu 1st, 2007

Nyt alkaa helpottamaan, tuore tuntematon vuosi edessä täynnä uusia haasteita. Etukäteen arvelisin, ettei tule olemaan helppoa, mutta kuka nyt helpolla haluaisikaan päästä, pienet ponnistelut ja vastoinkäymisetkin ovat paikallaan, jotta osaa arvostaa arkisiakin asioita.  

Työhuone on siivottu ja järjestelty Jouluksi, kuinka saisinkaan säilytettyä ihanan järjestyksen edes muutaman viikon? Ottaisinko uuden taktiikan, vain yksi keskeneräinen työ esillä kerrallaan eikä uutta esille ennen kuin edellinen on valmis, vaikka minkälainen inspiraatio iskisi kuin salama kirkkaalta taivaalta? Onko muilla kokemuksia vastaavasta, jos on, miten kävi elikkäs kannattaako edes yrittää?

Messuosaston järjestelyt ovat nyt päällimmäisenä, sillä varasin osaston Oulun Käsityömessuilta, jotka järjestetään Hukkahallissa osoitteessa Isokatu 99, lauantaina ja sunnuntaina 10. – 11.2.2007. Sain paikan läheltä sisäänkäyntiä, paikka 5/3, sinnepä siis, piirtelin osaston ruutupaperille eilen aamulla. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, onkohan ;-). Lisätietoja messuista löytyy Mediapron sivuilta.

Mahtavaa Vuotta 2007 kaikille!

P.S. Muuten, uusia hankintoja on tekeillä verkkokauppaan, laitahan viestiä mitä toivoisit? Jos vaikka voisin totoeuttaa muutaman toiveen tässä kevään korvalla?

Niin, valtakunnalliset Tilkkupäivät Joensuussa 24. – 25.3.2007 lähestyvät, sinne olen myös varannut myyntipaikan. Kyseinen tapahtumahan on tarkoitettu Finn Quiltin jäsenille, mutta tapahtuma on avoin kaikelle yleisölle sunnuntaina klo 12.00  – 15.00 pientä pääsymaksua vastaan.

Entry Filed under: UUTISET

Jätä kommentti

Required

Required, hidden


Kalenteri

toukokuu 2019
ma ti ke to pe la su
« huhti    
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  

Uusimmat jutut