Arkisto 17/6/2011

Keskikesänjuhla on saapuvilla

Joko se kesä meni? Sellainen tunne tulee aina ennen Juhannusviikkoa ja etenkin juuri Juhannuksen alla, harmittaa jo valmiiksi. Varhainen kesä on parasta aikaa, etenkin sellainen kuin touko- ja kesäkuu ovat ainakin tähän asti olleet. Kerrassaan upeita.

Kesäasunnolla ollaan möyritty, rakennekynnet (joita minulla ei tietenkään ole, heh) ovat mennyttä. Kynnenaluset ovat täynnä multaa ja polvet ruvella rikkaruohojen, juolavehnän, nokosten ja koiranputkien voimallisesta repimisestä. Olen ollut havaitsevinani, että mitä pienempänä ko. rikkaruohot saat revittyä sitä vähemmillä voimilla pärjää. Yötön yö aiheuttaa valtavaa kasvua, kukkavarretkin tuntuvat kasvavan 5cm vuorokaudessa. Sunnuntaina ja alkuviikosta on tiedossa kaipaamaamme sadetta pölisevälle pottumaalle, onneksi.

Ensi viikolla Pieni Tilkkupuoti hiippailee Juhannuksen viettoon eli Juhannusviikolla torstaina 23.6. puoti Torikadulla on kiinni, kuten myös aattona ja Juhannuspäivänä. Nettikauppa on tietty auki, mutta tilauksia pakkaillaan vasta Juhannuksen jälkeen. Laitoin nettikauppaan muutamia muhkeita kangaspaketteja, joissa riittää ompelemista vähän pitemmäksikin aikaa, samoja paketteja on saatavilla myös puodista.

Parin viikon ajan eli 30.6. asti voit kommentoida kirjoitustani tavalla tai toisella ja kaikkien kommenttinsa jättäneiden kesken arvotaan 30 euron arvoinen tuotepalkinto perjantaina 1.7. Voit kommentoida vaikkapa vain toivottamalla hauskaa juhannusta tai antamalla vinkkejä tuotevalikoimiini tms. mielellään aiheeseen liittyvää. Kaikki kommenttinsa jättäneet osallistuvat arvontaan., kommentteja ei kuitenkaan laiteta näkyviin, joten voitte vapaasti kirjoittaa omat kommenttinne. Näin saanen tietää, kuka tai ketkä PeeKaan kotisivuilla oikein pyörivätkään, tutut ja tuntemattomat. Jos tahdot mukaan PeeKaan Facebook-ryhmään laita siitä tieto, niin kutsun sinutkin mukaan…siellä on tiedossa toinen arvonta piakkoin.

Oikein mahtavaa Juhannusviikkoa meille kaikille ja auringonpilkkuja nenän päälle!

Jätä kommentti 17/6/2011


Kalenteri

kesäkuu 2011
ma ti ke to pe la su
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930  

Jutut kuukausittain

Jutut aihealueittain