Arkisto 13/2/2010

Ystävänpäivää kaikille

..ei nyt tullut päästäni tuon svengaavanpaa otsikkoa, sorppa. Aina ei voi onnistua, siinäkään. Verkkokaupan päivittäminen ja yllättävät käänteet sen tiimoilta ovat täyttäneet täysin kaiken mahdollisen ”vapaa-ajan”. Ei pidä luulla tai olettaa yhtikäs mitään, sen olen viime kuukausien aikana karvaasti kokenut. Kaikki mikä näyttää olevan jotenkin, saattakin olla ihan jotenkin muuten. Tämän enempää en ala julkisesti vuodattamaan, sillä eihän tämä ole mikään vuodatus.net, ei sinne päinkään.

Tai jos vähäsen kuitenkin raottaisin, mahtavasti mainostamani uudet maksutavat eivät sitten olleetkaan toiminnassa vuoden alusta alkaen, vaikka siltä näytti. Omasta mielestäni niin kekseliäästi???? laatimani uutiskirjeet eivät ole joulukuun 2009 (onneksi 😉 kuitenkin joulukuu 2009, ettei ollut joulukuu 2008) alusta alkaen saavuttaneet kuin murto-osan teistä. Verkkokaupan kuvia häipyilee jännittävästi ilman sen kummenpaa logiikkaa ja pahimmassa tapauksessa paikalle ilmestyy jokin vanha kuva.

Siinä sitten silmät ristissä tsiikailen joka aamu, että mistähän niitä kuvia nyt on tippunut tai tilalle on ilmestynyt nuo-niin-ihanat-punaiset-ruksit-valkoisella-pohjalla tai joku esihistoriallinen kuva vuosien takaa verkkokauppaurani alkuajoilta. Voi sun s-li, etten paremmin sano tai kirjota. Vähän taisitte ihmetellä Itsenäisyyspäivän jälkeen, kun verkkokauppa läpsähtää kiinni ilman sen kummempia varoituksia. Se minun ilmoitukseni asiasta tavoitti vain muutaman teistä, joulutarjouksia en enää viitsi uudelleen lähettää, mutta yritetään ensi joulun alla sitten paremmalla onnella.

No, voiton puolella ollaan ja hiljaa hyvä tulee(ko)? Kädentaito -messut Helsingin Vanhassa Satamassa häämöttävät. Täältä tullaan läpi tuulen ja tuiskun sinne arktiseen Helsinkiin lumikinosten sekaan 6. – 7.3. Ennakkotilauksista vielä muistutan teitä kaikkia messuille aikovia. Tehkää ennakkotilaus normaalisti verkkokaupassa ja toimitustavaksi nouto, tiedonantojakenttään teksti: Vanha Satama, niin saatte varmasti sen mitä olette tulossa hakemaan. Vaikka tavaraa on hurjasti mukana, aina ei voi taata, että kaikkea riittää kaikille halukkaille, joten vältä messupaniikki ja ”varaa” tuotteet jo etukäteen. Messuilla voit maksaa käteisellä ja korteilla ja halutessasi vaikkapa vaihtaa jotain toiseen tuotteeseen, jos tuntuu, että on tullut vikaostos.

Ei kun eteenpäin sanoi mummo lumessa.

p.s. Meikäläisen kaupassa ei ole oikeastaan mitään bling-blingiä, vaan nytpä on aikasen raflaavat kassinsangat. Katsoppas kassisangat ja -rivat kaappiin tästä.

Jätä kommentti 13/2/2010


Kalenteri

helmikuu 2010
ma ti ke to pe la su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728

Jutut kuukausittain

Jutut aihealueittain