Arkisto 6/10/2009

Eilen oli ”kalsaripäivä”

Eilinen päivä meni levähdellessä ja Seinäjoen messuista elpyessä. Ajoimme jonkin sortin vesisateessa takaisin Ouluun myöhään sunnuntai-iltana ja säästyimme kuin säästyimmekin etelä-Suomesta lähestyvältä syysmyrskyltä. Maanantaiaamuna satoi mukavasti räntää peräkärryä purkaessamme. Ajoitus meni nappiin, sillä autossamme oli vielä kesärenkaat.

Seinäjoen Käsityö 2009 -messut yllättivät monipuolisuudellaan ;-), sillä ”käsitöiden käsite” ja ”käsityöt” olivat edustettuina varsin laajasti. Tokihan siivousvälineiden käyttäminen vaatii käsityötä, samoin omenoiden kuoriminen, kenkien plankkaaminen, lakritsan syöminen ja ikkunoiden pesu, mutta, mutta järjestäjien toivoisi näinä ankeinakin aikoina rajoittavan osallistujakaartin nimensä mukaisesti mahdollisimman tiukasti kädentaitojen piiriin. Se olisi jatkoa ajatellen messujärjestäjän ja meidän kädentaitajienkin edun mukaista. Muussa tapauksessa olisi aiheellista miettiä messujen muuttamista ihan ”normi-yleismessuiksi”, joita tässä maassa piisaa joka niemeen ja notkoon. Kekseliäs vieruskaverini messuilla totesi ykskantaan aiheesta keskustellessamme, että toivottavasti erotumme eduksemme täällä ei-niin-kädentaitajien keskellä. Hupsista vaan käsityötä ja -tarvikkeita keskellä syysmarkkinoita! Terveisiä vaan tervaleppämiehelle.

Myynnillisesti messut olivat odotusteni mukaiset, jopa hieman meni yläkanttiin eli ehkäpä ensi vuonna kaiken uhallakin uudelleen.

Muuten te kaksi iloista rouvaa sieltä jyväskylänseudulta väriympyröinenne ja hienoine paperipusseinenne, ottakaahan yhteyttä, mulla olisi teille yksi postitettava juttu, mutta yhteystiedot puuttuvat.

Ei kun uutta putkeen. Perjantaina osasto pystyyn tänne Ouluun Ouluhalliin ja messuilemaan la – su klo 10 -17. Tervetuloa sankoin joukoin.

Jätä kommentti 6/10/2009


Kalenteri

lokakuu 2009
ma ti ke to pe la su
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031  

Jutut kuukausittain

Jutut aihealueittain