Janttaannuin television ääreen minäkin
kesäkuu 19th, 2010
tänään iltapäivällä, kun Victoria ja Daniel saivat toisensa Tukholman kauniissa maisemissa. Sopivasti luksusta ja maalaistunnelmaa sekoitettuna ja lopputuloksena ihanat häät. Toki vuosien seurustelu vei hieman häähumulta terää, mutta ikionnellisilta näyttivät, molemmat. Toivottovasti kaikki sujuu hyvin heillä jatkossakin, vaikka aina ei varmasti ole ollut helppoa. Onnea rutkasti yhteiselle taipaleellenne.
PeeKaan galleriassa on hieman tapahtunut, sillä lisäsin uusia kuvia eilen ja toissa päivänä. Katsasta gallerian uudet kuvat Uusimmat kuvat kohdasta. Lisää saa lähettää, olkaa hyvät vaan. Voitte esiintyä myös nimettömänä galleriassa, jos ujostuttaa. Kuvat tervetulleita. Omia töitäkin on valmistumassa aikamoinen määrä. Talven aikana kun itselläni valmistui vain vino pino uusia keskeneräisiä entisten jatkoksi.
Juhannusviikko häämöttää, maanantaista alkaen päivät alkavat taas lyhentyä, kenkkua. Sääskiä on paljon, parveilevat jopa helteellä ihmisiä häiritsemään. Varmaan niistä on evoluution tuloksena muodostunut uusi hellettä ja tuulta karttamaton rohkeampi tai verenhimoisempi lajike, kääk. Juhannusvieraita tulossa torstaina, mitenkähän pärjäilevät “kaupunkilaiset” maalla.
Entry Filed under: UUTISET
Jätä kommentti