Tsädäm… pikku hiljaa

toukokuu 3rd, 2015

kuvaan kaikki kankaat uusiksi niin, että kuvan koko nettikaupassa on 20 x 20 cm kokoinen otos kankaasta. Syystä siitä , että iso kuvioisista kankaista näkyy muutoin vain joku pieni osa, josta ei saa mitään käsitystä kuviosta. Tämä ei tietenkään ole kovin hyvä ”parannus” kaikkien kuosien osalta, mutta mielestäni on kuitenkin hyvä, että kuvioiden kokoa voi vertailla keskenään esim. ostoskoriin nappailemalla.

Pikku hiljaa tulee myös tilaamani lehti. Maksoin amerikkalaisen tilkkulehden vuosikerran suomalaiselle lehtitalolle marraskuun viimeisellä viikolla ja 2-3 kuukauden toimitusaika venähtikin viideksi (5) kuukaudeksi. Joskus minusta tuntuu siltä, että elämme aikamoisessa takapajulassa, kait Venäjällekin tulee ulkomaiset lehdet nopeammin. No saapas nähdä montako numeroa kuudesta minulle tulee… varmaan kolme, toivottavasti olen väärässä.

Kansalaisopiston viimeisin kurssi alkaa ja päättyy tällä viikolla, äitienpäiväiltana alkaa kesäloma opistolta, mutta varsinainen työ jatkuu lähes keskeytyksettä. Viikolla 20 ajattelin kuitenkin pitää lomaa… ihan kaikesta. Kävin jo lainaamassa pari kirjaa.

Jälleen touko-kesäkuun vaihteessa Pieni Tilkkupuoti muuttaa kesäksi Tornioon ja puoti muuttuu TilkkuWerstaaksi. Pikku fiksausta verstaalla ja verstas aukeaa kesäkuun alkupuolella. Ilmoittelen tarkemmin aikataulusta.

Torniossa Peräpohjolan opistolla on tilkkutyökurssi 10. – 12.6. Ilmoittautumaan pääset tästä, siellä pitäisi vielä olla tilaa.

Entry Filed under: UUTISET

Jätä kommentti

Required

Required, hidden


Kalenteri

joulukuu 2017
ma ti ke to pe la su
« marras    
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Uusimmat jutut