Arkisto joulukuu, 2012

Joulurauhaa

Joulukuu on odotuksen aikaa; laulut ostareissa raikaa, ilmassa on kuin onkin jouluntaikaa.

Jännitys tiivistyy; aamuisin uusin luukku avataan, lahjakätköihin salaa kurkitaan.

Aatoksi arki kaikkoaa, kiireet lakkaa, laatikot suussa ja kinkku vasta vatsassa sulaa. Nyt joulurauhasta nautitaan, aamulla myöhään herätään ja voimia vuoteen uuteen kerätään.

Rauhallista Joulua

Jätä kommentti 22/12/2012

Näillä mennään

kauppaan on tullut paljon uutta viime aikoina ja tänään saapuivat loput jälkitoimitukseen jääneet kuosit Robert Kaufmaniltakin. Kivoja paneelikankaita tuli aiemmin kymmenkunta uutta; muikistelevia kuppikakkutätejä ja saman suunnittelijan ”hoitsuja”. Nyt ei kukaan hoitohenkilö saa suuttua sanasta ”hoitsu”, sillä niin ihania ovat Loralie Harrisin hahmot. Kivoja kuvia koko mallikerta pullollaan, kaikki uudet paneelit löytyvät paneeleista, kuinka ollakaan.

Jouluaatto on vajaan viikon kuluttua. Valmistelut itse kullakin varmaan luultavammin hyvällä mallilla. Osa lahjoista vielä ostamatta, mutta tiedossa toki on mitä hankitaan. Tänä vuonna paketoidaan ”vihreästi” sanomalehtiin, mutta satsataan pakettinauhoihin ja -kortteihin, itse tehtyihin tietty. Paketteja ei ole lukumääräisesti paljon, mutta toivottavasti sitäkin sopivampia.

Kinkku on tilattu ja laatikkovermeet on jo hankittu, mitä sitä ihminen muuta kaipaa? Ai niin Valion Hiljaa, vanhanajan täysmaitoa, joulupuuron valmistamiseen. Namia, alkuviikosta jo testattiin, hyvin toimii ja maistui kahteen pekkaan neljän hengen puuro… tuoreista mangoista valmistetun sopan kera. Eksoottinen elämys.

Hyvää ja rauhallista joulunaikaa kaikille rajattoman sävelin… olisin linkittänyt tähän Rajattomien Blue and White Christmasin, mutta en löytänyt mistään…pöh.

Jätä kommentti 18/12/2012


Kalenteri

joulukuu 2012
ma ti ke to pe la su
« marras   tammi »
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31  

Jutut kuukausittain

Jutut aihealueittain