Arkisto kesäkuu, 2009

Kyllä täällä hengissä ollaan,

vaikkei uusia kirjoituksia ilmestykään kovin tiuhaan. Kesä on nyt kukkeimmillaan ja siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Ensin värjöteltiin kymmenen asteen lämpötiloissa Juhannukseen asti, mutta nyt on toinen ääni kellossa. Tosi mahtavaa, kun on kesä ja vuodenaikaan kuuluvat lämpötilat.

Kesäkodin vehreissä maisemissa ollaan vietetty aikaa ahkerasti ja nyt lämpötilojen noustua pihalla riittää säpinää. Koiranputket ja rikkaruohot, voikukat sun muut ”puutarhan kaunistukset” tuntuvat kasvavan kuin bambu ikään, ainakin puoli metriä vuorokaudessa, no ei ehkä ihan 😉 Joka tapauksessa kitkettävää riittää ja voi sitä ruohonleikkurin pärinää.

Helle lämmittää harjakattoisen peltikaton kuumaksi ja iltaisin on melko eksoottiset olot vinttikamarissa ruotsalaisia salapoliisijuttuja seuratessa. Muutenhan tuo televisio on lähes unohtunut huoneen nurkkaan.

Keskikesän helteiden kunniaksi laitan tarjouksen tulemaan uutiskirjeen tilanneille asiakkailleni. Kurkkaahan sähköpostiasi heti keskiviikkoaamuna 1.7. ja hyödynnä loppuviikon voimassaolevat tarjoukset. Ellei uutiskirjettä tule, voipi olla, ettet ole sitä tilannut. Ilmoittelehan minulle, mikäli tarjoukset jäävät tulematta, niin tarkistetaan tilanne ja tehdään korjaavia liikkuja.

Ellei uutiskirjeen tilaaminen ole nyt ajankohtainen, niin jämälaaria on täydennetty ja priimaa tavaraa löytyy sopuhintaan teille kaikille.

Ihanaa ja lämmintä kesää kaikille! 

 

Jätä kommentti 30/6/2009

Non-ny-sielä

eli suomeksi tämä tarkoittaa, että kaikki uudet kankaat on nyt laitettu verkkokaupan kaappiin nätteihin? pinoihin. Kaappiin pääset kurkistamaan suoraan tästä.

Kaiken kaikkiaan uutuuksia tuli lähes 70 erilaista; perinteisiä pikkukukkaisia kankaita ja seassa uusia miniruutuja sekä miniminikukkasia vaikkapa nukkekotihommeleihin. Valikoimissa on nyt muutamia isompi kuvioisia kankaita, jotka mielestäni sopivat mainiosti kesävaatteiden ompeluun sekä lapsille että  aikuisille värityksensä puolesta.

Yksivärisiin tuli pari uutta vihreää ja oranssia oikein kunnon tumman suklaanruskean lisäksi. Pallo- ja pilkkurintamalle tuli täydennystä ”normipilkkuihin” ja minipilkkuihin. Minipilkullisista on taas saatavana vaaleanpunaista, tummanruskeaa, vaaleansinistä ja keltaistakin. Muista käyttää kuoseittain ryhmittelyä etsiessäsi tietyntyyppisiä kankaita, kuoseittain on ryhmitelty mm. pilkut ja pallot, raidat, ruudut, flora, fauna jne. etsintää helpottamaan.

Sitten vaan kaikki sankoin joukoin osteleen PeeKaa Tuotteen verkkokaupasta, ettei sivuille yhtenä päivänä ilmesty tekstiä: ”SULETU, EI KANATA”.

Kivaa kesää kaikille! Kelit koleat, mutta kaupassa onneksi kuumia uutuuksia 😉 …että nää on huonoja nämä meikäläisen sloganit, mutta kun ei parempiakaan keksi. Koittakaa kestää.

 

Jätä kommentti 6/6/2009

Fabrics have landed – Uudet kankaat ovat laskeutuneet

No viimeinkin uudet kankaat ovat täällä, noin viikon alkuperäisestä suunnitellusta aikataulusta myöhästyneenä, mutta mikä tärkeintä, turvallisesti perillä. Heti lauantaiaamuna alan naputella uutuuksia verkkokauppaan, uuden kaapin jo perustinkin eli Uusimmat kankaat. Maltetaan vielä hetki, minäkin yritän pysyä nahoissani 😉 aikasen kivoja, vähän erilaisia kuoseja tiedossa.

Jätä kommentti 4/6/2009


Kalenteri

kesäkuu 2009
ma ti ke to pe la su
« touko   heinä »
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930  

Jutut kuukausittain

Jutut aihealueittain