Arkisto huhtikuu, 2007

Yellow Spring Quilt/Keltainen kevättilkkutyö

Mullekin tupsahti postiluukusta eilen kiertokirje, johon voi osallistua keltaisilla tilkuilla. Laitoin tänään hyvillä mielin kirjeet ja tilkut menemään ja toivon runsasta osallistumista, vaikkei keltainen olekaan oma lempivärini. On haasteellista tilkkuilla erilaisilla väreillä ja jos todella tulen saamaan kiertokirjeen lupaamat 72 tilkkua, siinä on jo paljon erilaisia keltaisia, joista syntyy ties mitä.

Yksi juttu oli vähän vaikea, kenelle kaikista tilkkuystävistä lähetän kirjeet. Valitsin kuusi, valinta oli vaikea, vielä jäi paljon ystäviä, jotka olisivat ihan varmasti halunneet osallistua eli mulle saa lähettää toisenkin;-)) Kääk, jos kohta tulee postiluukun täydeltä.

Sellainen juttu kans askarrutti, että olisi kiva, jos jossain olisi myöhemmin nähtävillä keltaisista kiertokirjetilkuista valmistettuja töitä. Noh, pöhkö minä, minähän voin kerätä kuvia ja laittaa galleriaani sitä mukaan kun kuvia ilmaantuu. Tervetuloa vaan ensimäiset kuvat, perustan galleriaan uuden kansion Keltainen kiertokirje, kunhan ensimmäinen kuva ilmaantuu…

En tiedä mistä kiertokirje on saanut alkunsa, mutta toivottavasti aloittaja ei pahastu, vaikka keltaisia tilkkutöitä alkaa ilmestyä kaikkien ihmeteltäväksi.

Jätä kommentti 25/4/2007

Valmista on

perjantaina saapuneet uutuudet ovat nyt verkkokaupassa otsikon Uudet tilkkutyökankaat alla. Loin omat osastot ns. tavallisille kankaille ja ”itämaisille” ja yksivärisille, sillä uusia kuoseja tuli lähes sata. Eliisalle muutamia ruusuja, Kaijalle pilkkuja, toiselle Kaijalle lilaa kukkakangasta ja Joensuun suunnalle lupaamani uusi tilkkukangas. 

Kangasgalleriaan on ilmestynyt uusi kansio: Uutuudet/New arrival Apr 2007, jossa paremmat ja laadukkaammat kuvat kaikista nyt saapuneista kankaista, diashow pyörimään, rento asento ja valikoimaan.

Jätä kommentti 15/4/2007

Mahtava viikko ;-)

ensin tulee SM-kultaa Ouluun jääkiekossa ja sitten  perjantaina 13. päivä saapuvat uudet kankaat, joita niin hartaasti olen odottanut. Tuolla ne nyt ovat olohuoneessa hyvässä järjestyksessä ja alan lisäämään heti verkkokauppaan. Laitan ensin yksiväriset, sitten ”tavalliset” ja viimeksi ”itämaiset” kuosit. Viikonlopun aikana saan varmaan kaikki näkyviin,vaikka huominen lauantaipäivä meneekin muissa merkeissä iltapäivään asti. Otetaan yöntunneista lisää pituutta päivään.

Aivan ensimmäiseksi paketoin tilaukset, jotka olivat odottaneet tänään saapuneita kankaita eli mm. Ähtäriin, Imatralle, Joensuun liepeille ja Espooseeen lähtivät lähetykset jo tänään perjantaina, toivottavasti pakkasin oikein ja saapuvat perille jo maanantaina. Mukavaa, että olette jaksannet odottaa. 

Päivitin aiemmin verkkokaupan valikoimissa olleet tuotteet jo iltapäivällä, sitä mukaan, kun avasin paketteja. Ihan uusia on tulossa seitsemisenkymmentä, lisäski yksivärisiä reilu parikymmentä.

Avoimet ovet  torstaina ja perjantaina 19.- 20.4. klo 12.00 – 18.00 ja lauantaina 21.4. klo 12.00 – 16.00. Tervetuloa sankoin joukoin, koitan keksiä jotain ”keksiäkin” elikkäs tarjolla tarjoilua. 

 

 

Jätä kommentti 13/4/2007

Kärpät on RAUTAA!

Oulun Kärpät Suomen Mestari 2007 ja mitä sitten? No, sitä sitten, että innokkaana jääkiekon penkkiurheilijana olen päässyt katsomaan ensin runkosarjan otteluita ja nyt vielä kahteen finaalipeliin Oulussa, mahtavaa. Kuin ihmeen kaupalla pääsin myös tähän jälkimmäiseen, jossa Suomen mestaruus ratkesi. Hieno tunnelma ja upeaa peliä kärppäjoukkueelta, molemmissa peleissä Jokereita vietiin kuin pässiä (pässejä) narussa, ihan oikeesti, vaikka jännittikin iah nhirkuisesti. Etenkin ensimmäsien finaalipelin ensimmäinen erä oli sietämättömän jännä, tuntui, ettei aina edes uskaltanut katsoa mitä kentällä tapahtui.

Kaikkein ihailtavinta koko joukkueessa oli se nöyryys, jolla vastustajaan suhtauduttiin voitetunkin ottelun jälkeen, mentiin ottelu kerrallaan eikä esiinnytty Iltasanomien lööpeissä otsikolla kuinka Jokerit kaadetaan???? Jokerit sen sijaan ”lööppeilivät” tietävänsä kuinka Kärpät kaadetaan. Ai jaa?

Hieno joukkue, jossa jokainen loisti omana itsenään, tähtiä kaikki tyynni. Muutamat eivät onnistuneet odotetusti, toiset sen sijaan olivat liekeissä finaalipeleissä, juuri silloin kun pitikin. Kerrassaan mahtava joukkue, josta millä tahansa ryhmällä on opittavaa. Onnea Oulun Kärpät, olette mestaruutenne ansainneet!  

Jätä kommentti 13/4/2007

Elämme mielenkiintoisia aikoja

monessakin mielessä. Hallituspuoleet on nyt valittu, vihreä(t)kin sopii Vanhasen kuvioihin ;-), Pate venkoilee, vuoden 2007 Idols valitaan huomenna, lauantaina Jokerit tulevat eka finaaliin Ouluun ja kankaat eivät tulleetkaan vielä tällä viikolla. Muutamia mainitakseni.

Kangaslähetys antaa vielä odottaa itseään, olen valinnut runsaat 150 erilaista kangasta, osa uusia, osa nykyisiä ja osa entisiä tuttavuuksia. Muutamiin entisiiin kuoseihin tulee uusia värejä, tulossa on paljon erikokoisia ruutuja ja pilkkuja sekä reilut kymmenkunta ”itämaista” muutamia mainitakseni. Yltiöpositiivisena odotin lähetystä jo tällä viikolla Ouluun, mutta jospa ensi viikolla sitten. Toisaalta huhtikuuta on vielä jäljellä, jäitä hattuun minullekin.

Pääsiäisenpyhät ovat tuloillaan ja lammasateriaa suunnittelen Pääsiäispäiväksi. Jos sää sallii syömme ulkona, siis ihan oikeasti ulkona, vanhoista ikkunoista rakentamassamme lasihuvimajassa Tornionjoen rannalla, kuten teimme viime vuonnakin (pipot päässä). Kutsuttakoon tapahtumaa vaikka kesäkauden epäviralliseksi avaukseksi, virallinen avaus tapahtuu vasta kun vihertää.

Toivotan kaikille hyvää pääsiäisenaikaa, nauttikaa ystävien ja sukulaisten seurasta, ulkoilkaa tai vaikkapa tilkkuilkaa, tehkää sitä missä akkunne parhaiten latautuvat. Asiakkaiden galleriassa kivoja pääsiäistöitä; kana, munakori, ”tuuttinoita” ja oikea luudalla lentävä trulli, käy kurkkimassa.

P.S. …kunhan kangaslähetys laskeutuu Ouluun, järjestän avoimet ovet täällä kotona. Laitan viestiä sivuilleni ajankohdasta, ajattelin, että kolme perättäistä päivää, joista yksi olisi vaikkapa lauantai…

Jätä kommentti 5/4/2007


Kalenteri

huhtikuu 2007
ma ti ke to pe la su
« helmi   touko »
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30  

Jutut kuukausittain

Jutut aihealueittain